Luova liike -työpajat kevät 2025

Luova Liike -työpajoissa liikutaan kehoa kuunnellen menevän musiikin inspiroimana. Työpajoissa hyödynnetään vaihtelevan musiikin ja liikkeen lisäksi kortteja, tanssia, hengitysharjoituksia sekä tuntoaistiin perustuvia harjoituksia. 

Luova Liike -työpajoihin voi osallistua matalalla kynnyksellä myös ilman aikaisempaa kokemusta. Sinun ei tarvitse olla tanssija, voidaksesi tutustua tanssilliseen liikkeeseen ja sen myötä syventää itsetuntemusta. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, taidoista riippumatta. 

Työpajojen runko: alkupiiri kuvakortteja apuna käyttäen, kehon avaus, ohjatut harjoitukset, vapaa tanssi sekä pitkä loppurentoutus. Työpajoissa liikutaan pääsääntöisesti yksin ja välillä ryhmässä. 

Tarkoituksena on yhdistää kehon kuuntelu, liike ja hengitys vaihtelevaan musiikkiin vahvistaakseen yhteyttä itseen ja hyvää oloa. Työpajassa saat keinoja läsnäolon vahvistamiseen liikkeen avulla. Tilaa on alussa ja lopussa myös jakamiselle ja toisten kuuntelulle. 

Luova liike -työpajoja ohjaa Angelica, yhteisöpedagogi ja AngeLight Creationin perustaja. Angelicalle aidot kohtaamiset ovat tärkeitä ja ohjaajana hän on kannustava ja tilaa antava. Hänelle tärkeintä on yhteyden vaaliminen, sekä kehon ja sydämen viisauden kuuntelu. Hän ammentaa työpajoissaan harjoituksia myötätunnon ja maan läheisyyden kautta. 

Työpajojen hinta 28 euroa. Varaa paikkasi varauskalenterista!

Lisätietoja voit kysyä Angelicalta / info@angelightcreations.com

Instagramista voit seurata lisää: angelightcreations

Päivämäärät

  • 15.3.2025 klo 17.30-19.30
  • 12.4.2025 klo 17.30-19.30

Samankaltaiset artikkelit